Tuula

TuulaOlen Tuula Peltonen,  jämsänkoskelainen perheenäiti, erityisluokanopettaja ja kansanedustaja. Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri ja yo-merkonomi. Työn alla on myös kasvatustieteen väitöstutkimus.

Työskentelin ennen kansanedustajuutta Jämsässä, Vitikkalan koulussa erityisluokanopettajana. Ennen kasvatustieteen maisteriksi valmistumistani olen ehtinyt toimimaan hyvin moninaisissa tehtävissä sairaalan kylvettäjästä aina  oman yrityksen pyörittämiseen. Laaja näkemys työkentiltä tuo oman tarpeellisen lisänsä yhteisten asioiden hoitamiseen. Harrastuksiini kuuluvat laulaminen, kirjoittaminen, koiranhoito ja metsästys.

Synnyinseutuani on Pohjois-Karjala ja siellä Juuan kunta. Jämsänkoskelle minut toi työ opettajana ja jäämään pysyvästi sai mies nimeltä Heikki. Perheeseeni kuuluu lisäksi kaksi kouluikäistä lasta, Tuulimaria ja Tuukka sekä suomenpystykorva Tessuliina.

Vaikuttamista…

Politiikkaan lähdin mukaan vuoden 2000 kunnallisvaaleissa sitoutumattomana SDP:n listalla. Pian olinkin aktiivisesti mukana myös Jämsänkosken Työväenyhdistyksen toiminnassa ja 2001 minut valittiin yhdistyksen sihteeriksi. Sosialidemokraattisen Puolueen jäseneksi minut hyväksyttiin kesällä 2001. Vaalitulos kunnallisvaaleissa yllätti ensikertalaisena mukavasti ja äänimäärä nosti minut kaupunginvaltuustoon. Vuonna 2004 uusin valtuustopaikkani saaden ääniä yli kolme kertaa enemmän kuin edellisissä vaaleissa ja olenkin toiminut siitä asti kaksivuotiskauden Jämsänkosken kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Toimin myös ammatillisen koulutuksen kuntayhtymävaltuutettuna sekä tarkastuslautakunnan puheenjohtajana, maakuntavaltuutettuna sekä Keski-Suomen liiton tarkastuslautakunnan varapuheenjohtajana. Vuoden 2009 alusta olen toiminut uuden Jämsän kaupunginvaltuuston puheenjohtajana.

Keväällä 2002 minut valittiin OAJ:n valtuustoon ja syksyllä myös Akavan aluetoimikuntaan. Vuonna 2004 minut valittiin Akava Keski-Suomen puheenjohtajaksi ja nyt jo toiselle kaudelle vuonna 2006.

Naisasiaa pääsen ajamaan toimimalla Keski-Suomen Sosialidemokraattisen Naispiirin puheenjohtajana sekä Demarinaisten liiton 1. varapuheenjohtajana.  Kesinä 2002  ja 2005 sain olla myös yhdistyksemme edustajana Tampereen ja Jyväskylän  Puoluekokouksissa. Syksyllä 2002 julkistettiin kirjoittamani Jämsänkosken Työväenyhdistyksen 100-vuotishistoriateos ”Sata Työn vuotta”.

Vuoden 2003 eduskuntavaaleissa saavutin ensikertalaisena huikean äänimäärän ja ensimmäisen varasijan. 4 357 äänestäjääni olisivat halunneet myös minut mukaan eduskuntatyöhön. Hyvä tulos ja luottamus vahvistavat uskoa ja voimia kamppailemaan kansanedustajuudesta nyt vuonna 2007. Tulos olikin odotuksien täyttymys: 2007 vaaleissa 5380 äänestäjääni olivat sitä mieltä, että minun tulee saada valtakirja Arkadianmäelle. Jämsän seutukunta sai 8 vuoden jälkeen jälleen oman viestinviejän. Ja Jämsänkoski historiansa ensimmäisen kansanedustajan.

Tärkeää…

Tuula ja perheErityisesti haluan olla mukana kehittämässä hyvinvointia ja työllisyyttä, lapsiperheiden asemaa, vanhemmuuden tukemista sekä ikäihmisten turvaa.

Nykypäivän uutisotsikot tuovat mukanaan riittävästi haasteita ja hoidettavaa. Meidän olisi aika ruveta kantamaan enemmän huolta kanssaihmisistämme! Ihmisten pahoinvoinnin ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi olisi pystyttävä tekoihin. Myös suuresti lisääntynyt parisuhde- ja muu väkivalta vaativat tekoja. Turvallisuuden saavuttamiseksi on tehtävä kaikki voitava.

Kaikessa alueellisessa kehittämisessä olisi otettava käyttöön maakunnalliset voimavarat ja seutukunnallinen yhteistyö. Erityisesti selvittämistä vaativat terveydenhoito ja vanhuspalvelut. Kunta- ja palvelurakenneuudistus luo kunnille mahdollisuuden turvata laadukkaat julkiset palvelut tulevaisuudessa. Tarvitaan hyvää yhteistä tahtotilaa ja toimintaa.

Kansanedustajuus…

Kansanedustajuuteen panostan täysillä. Vankka taustaryhmä on edelleen tarpeen. Keski-Suomi tarvitsee kansanedustajia myös maakunnasta. Olen valmis aikaani säästämättä tekemään työtä Jämsän seudun, Keski-Suomen ja koko  Suomen hyväksi. Tuulasta toimeen!

Tuula vaikuttaa:

  • kansanedustaja
  • kasvatustieteen maisteri, väitöskirja työn alla
  • erityisluokanopettaja
  • yo-merkonomi, mainossihteeri
  • perheenäiti, 2 lasta: Tuulimaria ja Tuukka, aviomies Heikki
  • lemmikki: suomenpystykorva Tessuliina
  • harrastukset laulaminen, kirjoittaminen, koiranhoito, metsästys

Luottamustoimet:

  • kansanedustaja 2007-
  • eduskunnan naisverkoston vpj 2009, pj 2010
  • Arkadia-seuran pj 2007-2008
  • Jämsän kaupunginvaltuuston pj 2009-
  • Jämsänkosken kaupunginvaltuutettu 2000-2008
  • Jämsänkosken kaupunginhallituksen pj (2005-06), hall. jäsen (2007-)
  • Jämsän ja Jämsänkosken kuntaliitosvalmistelua varten perustetun järjestelytoimikunnan jäsen 2008-
  • Keski-Suomen maakuntavaltuutettu 2004-2008
  • Keski-Suomen Liiton tarkastuslautakunnan vpj 2004-2008
  • Jämsän seudun ammatillisen koulutuksen kuntayhtymän valtuutettu ja tarkastuslautakunnan pj 2004-2008
  • Akava Keski-Suomen pj 2004-
  • SDP:n Keski-Suomen Naispiirin pj 2002-
  • SDP:n Naisliiton 1. vpj 2007-
  • Jämsänkosken Työväenyhdistyksen sihteeri 2000-2009
  • Jämsänkosken Työväenyhdistyksen Naisjaoston pj 2004-
  • OAJ-valtuutettu 2002-2010
  • Keskimaan hallintoneuvoston jäsen 2008-
  • TSL:n Jämsän paikallisosaston pj 2004-2007, vpj 2008-

 

Kirjallinen tuotanto:

  • Jämsänkosken Työväenyhdistyksen historia ”Sata Työn Vuotta”  2002