Toimivan arjen puolesta -kolumni 8/2008

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä valmistautuu syksyyn oman varjobudjetin avulla. Suoraan sanottuna, sen tekeminen ei varmastikaan ole kovin vaikeaa, kun silmäilee porvarihallituksen aikaansaannoksia budjettiriihessä.

 

Hallituksen budjetissa pyritään hyvään lopputulokseen ja luvataan etuja aina pienituloisille saakka. Totuus on kuitenkin totisesti toinen. Jos veronkevennysten avulla 4167 euroa kuukaudessa ansaitseva saa lisää 62 euroa ja 1250 euroa ansaitseva vastaavasti 18 euroa, ei voitane puhua pienituloisten erityisesti hyötyvän ja kasvattavan ostovoimaansa. Tuntuu kummalta, että 153 miljoonaa ylijäämäisestä budjetista näin kovin laiha lohtua lankeaa todella pienituloiselle.

 

Porvarihallitus on alusta saakka jatkanut suurituloisten suosimista kaikissa päätöksissään. Nimellisesti puhutaan etujen ohjaamisesta kaikille. Kuitenkin loppupelissä pienituloisen käteen jää yhä vähemmän. Mm. asiakasmaksujen korotukset lankeavat ihan jokaiselle yhtä suurina. Pienituloinen saa maksaa lääkärimaksuistaan yhtä suuren hinnan kuin suurituloinen. Päivähoidostakin oli lähdössä heti hallituskauden aluksi pienituloisten 0-maksuluokka pois, mutta onneksi ahkera oppositio oli valppaana ja sai pelastetuksi monen yksinhuoltajan tilanteen.

 

Tulevissa kuntavaaleissa meidän sosialidemokraattien ja koko vasemmiston tehtävä on esittää suoria parannuksia kuntalaisen arkeen. Meidän tulee puhua parempien sosiaali- ja terveyspalvelujen puolesta. Meidän tulee puhua asiakasmaksujen korotuksia vastaan. Peruspalvelut tulee olla edelleenkin kaikkien kuntalaisten perusoikeuksia. Lompakon leveys ei saa muodostua mittariksi palvelujen pariin pääsemiselle.

 

Sosialidemokraattisessa eduskuntaryhmässä tulemme syksyn aikana tekemään esityksiä nimenomaan eläkeläisten ja pieni- sekä keskituloisten toimeentulon parantamiseksi. Haluamme olla varmistamassa jokaisen kuntalaisen mahdollisuutta hyvään, tasavertaiseen arkeen ja elämiseen. Siihen kuuluvat riittävä toimeentulo, hyvä asuminen, sosiaaliset kontaktit sekä hyvät ja lähellä olevat palvelut. Nämä ovat meille tärkeitä. Nämä tulevat toistumaan myös vaaliteemoissamme. On hyvä puhua ja myös toimia reilun ja hyvin toimivan arjen puolesta.

 

Niin demarinaisten kuin koko puolueen vaaliteemoissa toistuvat myös sanat paremman perusopetuksen puolesta. Hallituksen satsaukset perusopetukseen eivät ole riittävät. Mm. ryhmäkokojen pienentämiseen kaavailtu 20 miljoonaa olisi pitänyt olla 60 miljoonaa meidän jo viime syksyisen esityksen mukaisesti. Erityisopetukseen on suunnitteilla integraation laajentamista ja pienluokkien alasajoa! Tästä tulen henkilökohtaisesti nostamaan metakan heti sivistysvaliokunnassa.  Ei kunnilla ole resursseja kouluttaa kaikkia opettajia erityisopettajiksi, jotta he selviäisivät yleisopetuksen ryhmissä opiskelevien erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden kanssa. Jo nyt on pulaa erityisopetuksen henkilöstöstä.

 

Unelmissamme on parempi ja toimivampi arki jokaisen kuntalaisen elämässä, myös niiden hiljaisempienkin. Tehdään tulevissa kuntavaaleissa unelmistamme totta!

 

Tuula Peltonen
kansanedustaja (sd.)