"Kaverille ei jätetä" -budjettiesitys julkistettiin, Jämsän Seutu 8/09

 

Valtiovarainministeriö ylpeänä esittää vuoden 2010 budjetin. Oppositiosta käsin on oppinut huomaamaan sen tosiasian, että saat omata vaikka miten hyviä ideoita ja esityksiä ja puskea niitä esiin säännöllisesti. Hyviksi ne konkretisoituvat vasta, kun joku hallitusryhmistä niitä esittää.

Sosialidemokraatit vaativat jo vuosi sitten vaihtoehtoisessa budjetissaan elvytystä työllistämiseen julkisen rakentamisen kautta. Silloin se ei kelvannut hallitukselle, mutta nyt se nostetaan ykkösaiheeksi 2010 budjettiin. Samoin olemme vaatineet pienituloisten huomioimista. Nyt viestimme on saavuttanut; veronalennusta halutaan kohdistaa myös kaikkein pienituloisimmille.  Nämä kaikki olisi voitu tehdä siis jo paljon aikaisemmin.

Valtiovarainministeri Katainen oli sulosanaisesti nimennyt budjettiesityksensä otsikolla: ”Kaveria ei jätetä”. Kun luin kuntatalouden osuuden esityksestä tuli enemmän mieleen otsikko: ”Kaverille ei jätetä”. Kunnat jäävät täysin oman onnensa varaan. Aivan kuin jo vastauksena tekemääni kyselyyn kuntien alijäämän kattamisvelvoitteen tilapäisestä luopumisesta valtiovarainministeri hehkutti, että valtio ei ota 100 % vastuuta kunnista. Eihän se ole ottanutkaan pieneen hetkeen edes 50 %! Kyllä vastuuta on annettu, mutta ei kannettu. Homekouluja kyllä halutaan korjaukseen, mutta mitkä ovat ne konkreettiset keinot asioiden jouduttamiseksi? Valtiovarainministeriön esityksen pohjaksi työryhmä on pohtinut, että jälkirahoitteinen yleissivistävien oppilaitosten rakennushankkeiden valtionapujen myöntämisvaltuus voitaisiin korottaa 60 milj. euroksi väliaikaisesti vuodeksi 2010. Toisin sanoen hankkeet toteutetaan jälkirahoitusmallilla siten, että valtio maksaa avustukset hankkeiden valmistuttua, aikaisintaan kuitenkin v. 2012. Miten kunnat investointejaan rahoittavat siihen asti, kun velkaa ei voi enää ottaa ja kunnan kassasta kuuluu vain tyhjyyden kuminaa? Sen haluaisin valtiovarainministerin kertovan. Ministeriössä tiedetään hyvin, että kuntien taloudelliset vaikeudet ajavat niitä verojen korotuksiin. Kuitenkin apua tarjotaan vain veroperusteiden ja valtionapujen sekä sääntelyn muutosten kautta.  Jos kuntien verotuksen muutostarpeita halutaan oikeassa ajassa ottaa esille, tulisi se tehdä nyt ja pian eikä jättää niitä myöhempään syksyyn.

Edellisessä kolumnissani lupasin kertoa Jämsä-Lahti -oikoratahankkeesta enemmän. Sen verran asiassa on edistytty, että hankkeen pohjalta on tulossa seminaari eduskunnassa 15.9., johon ratahallintokeskus on alustavasti lupautunut luennoimaan omasta pitkän tähtäimen rataselvitystyöstään. Olen saanut myös maakuntahallituksen puheenjohtajalta suostumuksen seminaariin osallistumiselle ja kokoan parhaillaan muita tahoja mukaan. Myös talousvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Jouko Skinnari (sd.) on hankkeen takana. Ehkä seminaarissa saamme perustettua hankkeelle oman yhdistyksen, jotta asian esille ottaminen jatkossa olisi helpompaa.

Edelleen muistuttelen Pihlaiston perinnekyläpäivistä ja 30-vuotisjuhlista tänä perjantaina 7.8. Siellä esiintyy klo 19.30 Suomen ainoa ja aito Parlamenttibändi. Tervetuloa kuuntelemaan. Onhan Madonna hoitanut jo lämmittelyt Jätkäsaaressa edellisenä iltana!

Tuula Peltonen