|
Yliopistojen tilanne ei hallitusta hätkäytä |
|
11.2.2010:
Jälleen se tuli todistetuksi. Hallitus elää täysin "pihalla" todellisuudesta. Kyselytunnilla yritimme saada valtiovarainministerin kertomaan, miten yliopistojen tilannetta tullaan auttamaan. Onhan nyt jo Oulun yliopisto ilmoittanut yt-neuvottelujen alkamisesta. 1600 henkilöä odottelee polvet tutisten, kenelle käsky lähteä käy. Ja opetusministeri vain hehkuttaa kuinka hyvä yliopistolakiuudistus olikaan.
Mielenkiintoista on sekin, että yliopistolain uudistuksen yhteydessä Virkkunen lupasi, ettei valtion tuottavuusohjelman henkilöstövaateet kosketa uusimuotoisia yliopistoja. Miten kävikään? Taisi olla vain keksitty lupaus muiden joukossa! Nyt Oulu on pulassa ja tiedossa on, että muita tulee perässä. Samoin entinen opetusministeri Sarkomaa vakuutti eräässä lehtihaastattelussa, että tuottavuusohjelma on hirvittävä asia, se ei saa vaikuttaa yliopistoissa. Toisin kävi.
Maakunnissa tilanne on vaikea. Yliopistot hakevat ulkopuolista rahaa hattu kourassa erilaisin keräyksin ja uhraavat aikaa siihen melkoisen paljon. Onko tämä tiedeyliopistojen tehtävä? Kerätä rahaa? Keksiä kampanjoita rahan keräämiseksi? Mielestäni yliopistojemme tehtävä on tutkimuksen ja tieteen tuottaminen, uuden luominen, innovoiminen ei pelkkä rahan kerääminen. Kierteestä on kuitenkin vaikea päästä irti. Jyväskylässä on kasassa vasta 1,9 milj., ollaan vielä kaukana 10 miljoonan tavoitteesta. Eikä hyvältä näytä muuallakaan, Oulusta nyt puhumattakaan. Menot ovat kasvaneet ja perusrahoitus ontuu. MItä muuta siitä voi seurata kuin ongelmia. Ja hallitus vain hyssyttelee, että kaikki on hyvin....:(
|