Tiedote: Koulutuksen arviointitoiminta on keskitettävä

 26.1.2009:

TIEDOTE: Koulutuksen arviointitoiminta on keskitettävä

Parasta kokonaisuuden kannalta olisi yhdistää neuvostojen toiminta ja keskittää yhteinen sihteeristö Jyväskylään

Eduskunnan Sivistysvaliokunnan sosialidemokraattiset jäsenet esittävät koulutuksen arviointitoiminnan keskittämistä yhteen neuvostoon. Arviointineuvoston toimintaa valmistelee ja toimeenpanee Koulutuksen arviointisihteeristö, joka toimii Jyväskylän yliopiston erillislaitoksena.

Hallitus toi syksyllä eduskuntaan esityksen, jossa koulutuksen arviointia ehdotettiin muutettavaksi. Uudistuksessa ei kuitenkaan puututtu vallitsevaan hajanaiseen arviointijärjestelmään. Tarkoituksena oli selventää vain arvioinnin työnjakoa arviointineuvoston ja opetushallituksen välillä.

- Mielestämme työnjako on yhä epäselvä. Arviointitoiminta tulee keskittää arviointitoiminnan riippumattomuuden takia ulkopuolisille arvioinnista vastaaville asiantuntijaelimille eli Koulutuksen arviointineuvostolle ja Korkeakoulujen arviointineuvostolle.  Mielestämme koulutuksen arviointitoiminnan keskittäminen yhdelle toimijalle ja myös arviointineuvostojen yhdistäminen olisi kaikin tavoin hyödyksi koulutusjärjestelmämme kehittämisessä, tiivistää sivistysvaliokunnan ryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Tuula Peltonen.

Arviointitoiminnan tulee palvella oppimistulosten kehittymistä 

Sosialidemokraattiset sivistysvaliokunnan jäsenet vierailivat tänään tiistaina Koulutuksen arviointisihteeristössä Jyväskylässä.  Kansanedustajien mielestä koulutuksen arvioinnin tulee olla tiiviissä yhteydessä oppimistulosten arviointiin.

- Ainoastaan riittävillä resursseilla voidaan varmistaa se, että arvioinnin tulokset tulevat myös koulutuksen järjestäjien käyttöön. Tästähän koko asiassa on kysymys, sanovat sosialidemokraattiset sivistysvaliokunnan jäsenet, kansanedustajat Tuula Peltonen, Ilkka Kantola ja Pauliina Viitamies Jyväskylässä.

Lisätietoja:

Tuula Peltonen

050 512 2156

Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen