Längelmäen kylävierailu oli antoisa

26.1.2010:

Aloitin maanantaina 25.1. päiväni klo 10 Längelmäkodin vierailulla. Oli hyvä nähdä, miten siellä palvelutalossa toimitaan ja minkalaiset tilat heillä on käytössään. Mukavan rauhallisuus tuli ensimmäisenä mieleen taloon astuessani. Asukkailla oli viihtyisää ja yhteiset hetket näyttivät sujuvan hyvin.

 

Sain myös katsastaa alakerran tilat, jonne on tulossa lääkärinvastaanotto remontin myötä. Ne näyttivät ihan asiallisilta ja uskon, että sinne on hyvä kyläläisten piipahtaa vastaanotolle, kunhan kaikki saadaan kuntoon.

Seuraavaksi vierailin Länkipohjan alakoulussa ja myös siellä oli lämmin vastaanotto. Rehtori Sisko Ahonen ja muut opettajat esittelivät koulua ja olipa mukana kaksi pientä opastakin. Saimme ystäväni Aini Turpiaisen kanssa nähdä miten sujuu kuvataiteen tunti ja myös kuulla kauniin kalevalaisen musiikkiesityksen ihan kanteleen säestyksellä.

Mielenkiintoisen löydön tein käytävän seinältä, jossa oli kollegani kansanedustaja Tommy Tabermannin hahmo ihan erilaisissa kuteissa. Sain kuulla, että oppilaat olivat askarrelleet tunnettuja hahmoja keksien heille uuden tyylin. Nappasin puhelimella kuvan Tommysta ja lupasin lapsille sen myös Tommylle esitteleväni. Ulkona sain sitten kuulla hihitystä lumihangesta, kun kuvan taiteillut Pietari Pulkkinen kyseli, että ihanko oikeasti se menee Tabermannille nähtäväksi. Minä siihen, että joo joo. Katsotaan mitä Tommy vastaa. Ehkä Pietari saa postia joku päivä....:)

Päivän päätteeksi tapasin vielä liki satapäisen joukon längelmäkisiä. Sain kuulla murheita ja iloja, joita heillä oli mielessään. Paljon olisi kuultavaa ja puhuttavaa tuli siinä mieleen. Meidän kansanedustajien tulee pystyä liikkumaan maakunnassa ja kuunnella ihmisiä. Siksikään en hyväksy edustaja Kanervan puheita istuntotaukojen lyhentämisistä. Milloin me sitten ennätettäisiin maakunnassa kiertämään?