Oikorata hanke etenee kuin juna!

16.12.2009:
Eduskunnan budjettikeskusteluun sopivasti ennättänyt ilouutinen maakuntaliitosta on mukava mennä omassa puheenvuorossa lausumaan. Maakuntahallitus tämänpäiväisessä kokouksessaan käynnistää esiselvityksen nopean ratayhteyden rakentamisesta Jyväskylästä Helsinkiin. Maakuntahallitus myönsi hankkeelle 35 000 euroa eli kaksi kolmasosaa selvityksen kustannuksista. Yhden kolmanneksen maksaa Päijät-Hämeen liitto. Tarkoitus on selvittää karkealla tasolla mm., missä rata kulkisi ja paljonko ja millaista liikennettä radalla olisi sekä radan rakentamisen kustannukset ja vaikutukset.

Nopean junayhteyden tarpeesta on käyty julkista keskustelua ja esille on noussut tavoite lyhentää Jyväskylän ja Helsingin välistä matka-aikaa nykyisestä noin kolmesta tunnista alle kahteen tuntiin. Myös teollisuuden ja kaupan raidekuljetusten lisäämistä on pidetty tärkeänä. Uutta ratayhteyttä on myös pidetty merkittävänä maakunnan vetovoimaisuuden ja kilpailukyvyn sekä kuljetusten taloudellisuuden ja ympäristönäkökohtien kannalta.

Olen itse pitänyt säännöllisesti yhteyttä tässä asiassa mm. talousvaliokunnan puheenjohtaja Jouko Skinnariin ja yhteistuumin haluamme tätä hanketta olla edistämässä. Tiedämme, että kyseessä ei ole ensi eikä seuraavankaan vuoden hanke, mutta asiaa pitää pitää yllä kaiken aikaa, jotta se saadaan kirjattua sinne pitkän tähtäimen suunnitelmiin.

Jämsässä toivomme tietysti, että selvityksen jälkeen voimme yhdessä keskittyä ajamaan Jämsän kautta tätä yhteyttä. Toivottavaa, että se olisi edullisempi rakennettava kuin itäpuolinen vaihtoehto Jyväskylästä.

Mutta nyt näyttää oikoradan osalta siis todella hyvältä. Tammi-helmikuussa voisimme pitää seminaarin eduskunnassa, jossa perustamme ko. hankkeelle oman yhdistyksen. Näkyvyyttä ja esillä oloa tarvitaan nyt tämän asian kanssa! Taidanpa lähteä tästä saliin liikennepuheenvuoroani pitämään!

 
Vanhaselle valkeni

29.11.2009:

Vanhaselllakin välähtää...joskus
Pääministeri Vanhasella välähti viikonlopun aikana. Hän väitti ihan itse keksineensä, että valtion pitäisi korottaa nykyistä kehitystä 20 miljardia euroa enemmän investointeihin, tutkimukseen ja kehityshankkeisiin. Samoin hän haluaisi verottaa isotuloisimpia enemmän. Hepsankeikkaa! Ettei vain Matti olisi opiskellut SDP:n vaihtoehtobudjettia parin yön ajan....? Vanhanen kyllä viisaasti väittää, että on löytänyt rahoitusmallinsa aivan Ranskasta saakka. :)

Tulevaisuusobligaatiot ei huono keksintö
Erittäin hieno asia, jos pääministeri jaksaa tehtailla tulevaisuuden hyväksi rahoitusmalleja, kansanobligaatiot ovat varmasti tarpeellisia vielä, jopa seuraavalla hallituskaudella. Mistä rahaa sijoittamiseen sitten riittää,voi olla vaikeampi juttu. Kyllä pääministerin ideointi nyt tulopohjan puolelta ontuu. Hän viittaa suurituloisten veronkorotusten osalta Hetemäen työryhmän tuloksiin, itse en olisi kovinkaan toiveikas työryhmän tuloksiin.

Pääomaverotuksen jakosuhdetta muutettava
Pääomaverotuksen suhteen Vanhanen on SDP:n linjoilla, sitä tulee siis nostaa. Mutta mielestäni meidän tulisi myös muuttaa jako-osuutta. Olisiko hyvä antaa kunnillekin jotakin, esim. 20% ja valtiolle 10 %? Tätä pitäisi Hetemäen työryhmän erityisesti miettiä.

Hyvä pääministeri, ensi kerralla tehdään yhdessä!
Pääministeri Vanhanen valittelee, että SDP julkisti vaihtoehdobudjettinsa liian myöhään. Voitaneen sopia, että tehdään seuraavalla hallituskaudella heti ensimmäinenkin yhdessä, ihan yhtä aikaa. Ei tarvitse kenenkään odotella tuskissaan.

Brax viemässä Haloselta lautasen?
Oikeusministeri Brax on lausunut, että vain pääministerin tulee osallistua Eu:n huippukokoukseen joulukuussa. Vanhanen, Halonen ja Stubb eivät päässeet neuvotteluissaan sopuun asiasta. Tarja Halonen haluaa osallistua kokoukseen. Kyllä Braxin pitää myös kunnioittaa istuvan presidentin toivetta. Seuraavan presidentin kanssa voidaan sitten vaikka kieltääkin osallistuminen, varsinkin jos se on Sale.

 
Perustuslain muokkaamisinto kummastuttaa

28.11.2009:
Kovasti kiinnostava aihe tuntuu edelleen olevan se, miten monta lautasta Eu:n huippukokouspöytää Suomea varten asetetaan. Lissabonin sopimuksen myötä on tullut tarve tarkistaa Suomen osallistumista. Ahtisaaren aikaan kun päädyttiin siihen, että myös presidentillä on oltava oikeus osallistua huippukokouksiin. Nyt Lissabonin sopimuksessa kokousosallistuminen rajoitetaan vain pääministeriin. Asian tiimoilta kokoontuivat pääministeri Vanhanen, presidentti Halonen ja ulkoministeri Stubb perjantaina, mutta neuvottelu ei tuottanut vielä tulosta. Presidenttimme haluaa pitää kiinni oikeudestaan osallistua kokoukseen.

Tuntuukin nyt melkoisen kummalliselta, että hallitus on haluamassa muokata koko perustuslakiamme, vaikka selvästikin suurin ongelma on juuri tämä huippukokousosallistuminen. Periaatteessa voisimme päästä koko uudistustyöstä sillä, että sopisimme vain huippukokouksen osalta osallistujat. Itse näkisin, että jos se muissa maissa asettuu pääministerin työksi, näin voisi olla Suomessakin, mutta luonnollisesti kunnioitan presidenttimme tahtoa tällä hetkellä asiassa. Sopu pitäisi kuitenkin saada aikaan.

 
Joskus elämä on koottava pienistä palasista uusiksi

4.11.2009:
Minulla oli ilo osallistua Tutkaksen (kansanedustajien ja tutkijoiden seura) matkalle Intiaan, Sri Lankaan ja Malediiveille. Matka oli mielenkiintoinen, jännittävä ja uusia kokemuksia ja ymmärrystä avaava.

Suuresti vaikuttava oli Sri Lankan puhemiehen tapaaminen. W.J.M. Lokubandara vakuutti täysin rauhallisuudellaan ja seesteisyydellään. Hänen asemansa parlamentissa on vahva ja ura pitkä. Hän on ollut parlamentin jäsen jo vuodesta 1977.

Sri Lankassa matkustimme jännittävän bussimatkan halki maan itärannikolle tamiilialueille. Matkaan kului kaiken kaikkiaan yli 20 tuntia, joten mistään huviretkestä ei ollut kysymys. Perillä Amparassa tutustuimme tsunamin runtelemaan alueeseen, jonne Suomen Punainen Risti on rakentanut kerrostaloja kodittomiksi jääneille perheille. Pääsimme käymään perheiden luona ja kyllä täytyy sanoa, että joskus elämä on vain koottava uusiksi pienistä palasista. Paljon oli menetetty, perheenjäseniä, kodit, omaisuutta, mutta silmissä kimmelsi ilo siitä, että nyt oli uusi koti ja uusi alku. Asukkaat eivät maksa kodeistaan muuta kuin vesimaksun, joka kuukaudessa on yhden euron luokkaa. Sähkön keräämisessä auttavat aurinkokennot katolla.

Malediivien presidentin luona vierailu oli odotettu. Mohamed Nasheed osoittautuikin seurustelun mestariksi. Saimme nauttia hänen seurastaan teetä presidentin toimiston terassilla ja kaiken kaikkiaan tapaaminen kesti tunnin. Keskustelussa olivat luonnollisesti ilmastonmuutoksen asiat ja myös multidemokratia. Presidentti oli kovin vaikuttunut vierailustamme ja halua kehittää yhteisiä suhteita oli suuri. Onhan valtio mielenkiintoinen, koska vaarassa on sen häviäminen veden alle kokonaan. Tällä hetkellä korkein paikka on vain vajaan kahden metrin korkeudella meran pinnasta mitattuna.

Intian suurlähettilä Terhi Hakala oli järjestänyt meille mielenkiintoisen illan heti Intiaan saavuttuamme. Saimme tavata Intiassa toimivien suomalaisten yritysten edustajia. Keskustelu selvitti paljon yleisesti suomalaisten mahdollisuuksista Intian markkinoilla. Intia tuntuu olevan monella alalla suurella vauhdilla kasvava markkina-alue. Vaikka täytyy myöntää, että intouduin hieman väittelemään Stora Enson edustajan kanssa siitä, missä puuteollisuuden toimijoiden tulisi tulevaisuudessa olla, kotimaassa vai ulkomailla. Arvannette mielipiteeni.

Intian liikenne on tietysti asia, joka jää mieleen. Kyllä suomalaisten käyttäytyminen liikenteessä on vielä kovin maltillista siihen verrattuna. Tuntui, että ainoa sääntö on, ettei sääntöjä ole. Painat vaan tööttöä ja pistät menemään, kyllä sinä siitäkin välistä vielä sovit ja mitäs sitä jos hiukan ruttuja tulee. Ja jos pahasti käy ei sekään haittaa, minähän synnyn uudestaan jossakin toisessa hahmossa. Luulen, että näin siellä ajatellaan.

Elämänmeno on kovin erilaista. Ihan hyvä oli tulla takaisin rauhalliseen Suomeen. Vaikka lämpöä täällä voisi olla Intian malliin. Malediiveillakin alin lämpötila vuoden aikana on +26. Mitenhän ne tarkenevat?

 
Koulunkäyntiavustajien ammattitaito

9.10.2009:

Sain tänään opetusministeriltä tekemääni kirjalliseen kysymykseen vastauksen. Kysymys koski koulunkäyntiavustajien ammattitaidon kehittämistä sekä toisaalta heidän merkityksestään oppilaiden oppimisen tukemisessä. Kun erityisoppilaita aiotaan vastaisuudessa siirtää entistä enemmän yleisopetuksen luokkiin, kasvaa koulunkäyntiavustajien tarve sekä merkitys. Kaikki koulunkäyntiavustajina toimivat henkilöt eivät kuitenkaan ole suorittaneet koulutusta, ja avustajien koulutustaustan kirjo onkin laaja.

Suomen Opetushallitus totesi tutkimuksen tulosten jälkeen, että brittitutkimuksen näkemys koulunkäyntiavustajien vähäisestä hyödystä ei päde Suomessa. Suomessa avustajien nähdään hyödyttävän varsinkin eri kieli- ja kulttuuritaustaisia oppilaita sekä parantavan myös opettajien jaksamista. Suomessa Ison-Britannian kaltaista tutkimusta koulunkäyntiavustajien hyödystä ei ole tehty, ja halusinkin kysyä ministeriltä, eikö tämä olisi meilläkin aiheellista.

Uudistustyötä tarvitaan tällä alalla ja kehittämällä toimenkuvaa pystytään takaamaan myös ympärivuotiset ja pysyvät työsuhteet. Olen kuitenkin yhä huolissani kouluavustajien roolista, sillä uudistuvassa perusopetuslaissa monimuotoisuus ja opetuksen haasteellisuus kasvavat. Minusta meidän olisi selvitettävä todellisia tarpeita ja vaikutuksia tutkimuksen avulla.

Lue koko kysymykseni sekä vastaukseni linkin takaa.

Lue lisää...
 
«AlkuunEdellinen12345678910SeuraavaLoppuun»

Sivu 10 / 20