|
7.7.2010:
Olipa taas aikaa kantaa kaikkea kummasti kertynyttä tavaraa kirpputorille kierrätykseen. Jospa joku tarviaisi semmoista, mitä meillä ei enää tarvita. Aika paljon on jostakin syystä pieneksi mennyttä vaatetta...lapsethan kasvavat koko ajan. Itsellä se taitaa olla leveyssuunnassa kasvamisen takia tuo vaatteitten kireys. Varastoja täytyy siivota tähän aikaan ja silloin on yleensä hyvä pistää myös kirpparipöytä pystyyn.
Petäjäveden Tako-markkinat eivät vielä olleet oikein ennättäneet käynnistyä kunnolla, kun siellä tänään piipahdin. Sepät siellä vasta hioivat työkalujaan kuntoon. Huomenna torstaina pitää piipahtaa Keuruun Heinähypistelyissä, tuttuja moikkaamassa. Yleensä siellä on väkeä kuin pipoa joka kesä. Nyt minulla ei vaan ole mukana ystävääni Inkkua, jonka kanssa olemme samalla pitäneet aina myös torikirpparia. Ihan itsekseni aion nyt käväistä.
Perjantaina on sitten suuri rysäys Jämsänkoskella, kun avataan meikäläisen vaalityötä ja pidetään kunnon markkinapirskeet. Tervetuloa vaan Jämsänkosken Työväenyhdistyksen teltalle. Jaossa on mm. kahvia, mehua, namuja, ilmapalloja, lehtiä ja arvonnassa voi voittaa lounaan eduskunnassa kansanedustaja Tuula Peltosen seurassa. Ostaa voi myös t-paitoja, sateenvarjoja, kasseja, cd-levyjä. Ja haitaristi Keijo Salonen on luvannut soitella musiikkia kaikkien iloksi.
Lauantain päivän aloitan Kuhmoisista, jossa viivähdän klo 8-10 ja riennän sieltä Joutsan Joutopäiville. Vielä kotimatkalla käväisen Korpilahdella Palvi-päivillä. Eiköhän sitten olekin jo valmis lauantain sauna-iltaan!! |
|
"Tulla lujaksi, pysyä pehmeänä. Siinä on haavetta kylliksi yhdelle elämälle." |
|
6.7.2010:
Kollegani, runoilija ja kansanedustaja Tommy on nukkunut pois. Suruviesti tavoitti minut viime perjantai-iltana.
Ensimmäinen ajatus oli: "Miksi nyt?" "Hänen piti tulla syksyllä takaisin eduskuntaan?" Elämä ei ole oikeudenmukainen. Se ottaa pois väärällä hetkellä ja täysin väärin. Tommylla olisi ollut vielä paljon annettavaa, hän olisi halunnut elää ja tehdä vielä paljon. Kesken jäi runoteos Aamenkin. Tommyllahan oli aina teos työn alla. Hän kirjoitti jatkuvasti. Ihailin hänen ahkeruuttaan. Istuntosalissa ja valiokunnassa vähän väliä hän otti esiin pienen mustakantisen vihkonsa, johon hän kirjasi ajatuksenkulkuaan, runorivejä, sanoja. Se oli hänen tapansa tehdä työtä.
Tommy oli eräässä haastattelussa todennut jo eläneensä hyvän ja mittavan elämän. Uskon siihen. Hän oli myös saanut elämänsä järjestykseen kaikella tavalla. Hän pystyi elämään onnellisena ja jakamaan sen takia onnea ja rakkautta ympärilleen. Hänen ei tarvinnut olla kenellekään ilkeä tai ylimielinen. Hänellä ei ollut siihen mitään syytä tai perustetta. Sen takia Tommysta myös pidettiin paljon. Hänen seurassaan oli helppo ja hyvä olla. Hän oli hyvä ystävä, jota moni meistä kaipaa kovasti.
Syvä osanottoni Tommyn perheelle. |
|
Markkinat käynnistyivät hellesäässä! |
|
6.7.2010:
Kesän "markkinaputki" käynnistyi perjantaina Jämsästä, jossa sain poltettua käsivarteni ja kaulani jo oikein kunnolla punaiseksi. Sen verran kovasti aurinko nyt paistaa, pitäisi olla täysin pitkähihaisissa liikkeellä. Markkinoilla oli porukkaa mukavasti ja juttua riitti lauluesitysten lomassa. Eniten keskustelutti ydinvoimaäänestys, josta löytyi mielipiteitä puolesta ja vastaan. Osa onnitteli ydinvoiman puolesta äänestämistäni ja osa ihmetteli kovasti. Tämä on asia, joka jakaa mielipiteitä luonnollisesti. Keskiviikon Jämsän Seudussa pitäisi olla kolumnini, jossa perustelen puolustavaa kantaani. Kyllä se Keski-Suomen ja Jämsänkin etu on työllisyyden kannalta, että meillä on Suomen maassa riittävästi omaa sähköä teollisuuden tarpeiksi asti. Kiitän Jämsän markkinoilla apunani olleita tukiryhmäläisiä, kiitos Ainille, Leilalle, Esalle ja Tanelille! Tanelille kiitos tavaroiden kantoavusta!!
Kannonkoskella piipahdin lauantai aamuna ja tapasin Eläkkeensaajien edustajia kunnanjohtaja Aution lisäksi. Tunnelma oli siellä yhtä leppoisa ja kesäinen kuin ennenkin. Puheissa tuntui olevan kovasti tämä suunniteltu viiden kunnan liitos. Kannonkoskella ollaan ilmeisen myönteisiä asiaa kohtaan kuitenkin. Olipa kiva tavata harmaita panttereita, jotka Saarijärvellä toimivat mm. turvamiehinäni ja "tanssityttöinä" lauluesityksessä "Vielä virtaa riittää" -tapahtumassa.
Viitasaaren Wilma-markkinoilla oli täysi tohina myös päällä. Naispiirin järjestämä Aurinkopiknik onnistui kauniiden päivävarjojen ja raikkaan mehun turvin. Mukavaa oli välillä olla nurmella eikä markkinakojussa. Kiitos Merville ja Siskolle touhuamisesta tapahtuman hyväksi! Keskustelua syntyi mm. taiteilija Waskilammen kanssa rakennusten merkitsemisestä suunnittelija tiedoin. Taidanpa tehdäkin asiasta kirjallisen kysymyksen hallitukselle heti ensi töikseni. Katsotaan olisiko asialla menestymisen mahdollisuuksia. Onhan totta, että meillä on tänäpäivänä niin paljon homeisia rakennuksia ja joudumme jo uusiakin korjaamaan. Olisi varmaan hyvä ajatus, suunnittelijan tiedot olisivat näkyvissä oikein rakennusten seinässä laatan avulla.
Seuraavana suuntaankin sitten Petäjäveden Tako-markkinoille ja Keuruun Heinähypistelyyn. Perjantaina olen sitten jakamassa ruusuja Jämsänkosken markkinoilla ja avaamassa kampanjaani työväenyhdistyksen kanssa. |
|
Ranking-listat eivät kuulu peruskouluun |
|
Tiedote 30.5.2010
SDP:n kansanedustaja Tuula Peltonen moittii opetusministeriön tuntijakotyöryhmän esityksiä. Työryhmä luovuttaa raporttinsa opetusministeri Henna Virkkuselle (kok.) tiistaina 1.6.2010.
– Työryhmä esittää määriteltäviksi oppiaineisiin ja oppiainekokonaisuuksiin osaamisen kriteerit, jotka määrittelisivät osaamisen tason suhteessa opetuksen tavoitteisiin ja toisivat myös Suomeen peruskoulujen rankinginlistat. Tällainen ratkaisu muodostaisi eritasoisia oppilasryhmiä perusopetuksen kolmannelta vuosiluokalta lähtien, leimaisi oppilaita yksipuolisin opetuksen järjestäjän päättämin perustein tiedoiltaan ja taidoiltaan hyviksi ja huonoiksi ja luokittelisi koulun eri oppiaineet tärkeisiin ja vähemmän tärkeisiin, toteaa Peltonen.
Peltonen toteaa, että työryhmän esittämän painotetun opetuksen järjestäminen merkitsee tasokurssijärjestelmän rakentumista perusopetukseen, johtaa voimakkaaseen oppilaiden, koulujen ja maan eri alueiden eriarvoistumiseen ja paluuta rinnakkaiskoulujärjestelmään.
– Kuntien mahdollisuudet tarjota valinnaisia ja syventäviä oppimääriä vaihtelevat kuitenkin hyvin suuresti heikosta kuntatalouden tilanteesta johtuen. Ehdotus lisäisi entisestään alueellista eriarvoisuutta ja koulujen välisiä eroja ja romuttaisi kansainvälisestikin loistavan suomalaisen peruskoulun.
– Ehdotusten taloudellisten ja muiden vaikutusten arviointi on tehty erittäin puutteellisesti ja on epärealistinen. Sosialidemokraatit huomauttavat, että työryhmän ehdotukset aiheuttavat huomattavia lisäkustannuksia sekä valtiolle että opetuksen järjestäjille. Työryhmä ei ole arvioinut ehdotusten vaikutuksia opettajankoulutuksen määrälliseen mitoitukseen eikä vaikutuksia opetustoimen henkilöstön jatko- ja täydennyskoulutukseen. Muutoinkin kustannusvaikutusten ja muiden yhteiskunnallisten vaikutusten arviointi on olematonta.
Peltosen mukaan työryhmän esitys opetussuunnitelman aseman vahvistamisesta loukkaa opettajien ammattitaitoa ja ylittää toimeksiantonsa valtuudet.
– Ehdotukset eivät sovi perusopetuksen laatuajatteluun, jonka keskeinen perusta on laadukas opettajankoulutus ja sen tuottama korkea opettajan ammattitaito. Ongelmallista on myös se, että porvaripuolueet ovat työryhmässä jo esittäneet perusopetuksen kokonaisuusuudistusta, joka on toimeksiannon, hallitusohjelman sekä koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman vastainen. Valmistelua ei yksinkertaisesti voi toteuttaa näin lyhyellä valmisteluajalla ja se edellyttäisi huomattavasti kattavampaa tietoperustaa säädösvalmistelun perustaksi.
Lisätietoja: Tuula Peltonen, p. 050 512 2156 |
|
Presidentillekin jotakin merkittävyyttä |
|
17.6.10:
Sosialidemokraattiset perustusvaliokunnan jäsenet jättivät eduskunnalle rinnakkaislakialoitteen hallituksen esitykselle Suomen perustuslain muuttamisesta. Hallituksen esityksellä halutaan vahvistaa perustuslain parlamentaarisia piirteitä ja kansalaisten osallistumisoikeuksia. Useat esitykset ovat kannatettavia, mutta joidenkin valittujen ratkaisujen osalta mielestämme tarvitaan muutoksia, jotta asetettuihin tavoitteisiin päästään parhaalla mahdollisella tavalla.
Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi perustuslakia siten, että asian vireille tulo eduskunnassa muuttuu. Ehdotuksen mukaan asia tulee eduskunnassa vireille valtioneuvoston antamalla hallituksen esityksellä. Muutos merkitsisi, että hallituksen sijaan hallituksen esityksen antaisi valtioneuvosto. Nykyisen perustuslain mukaan tasavallan presidentti ja valtioneuvosto muodostavat yhdessä hallituksen, joten pykälässä ehdotettu muotoilu ei ole käsitteellisesti riittävän tarkka. Tämän vuoksi muutosta tulisi vielä perusteellisesti harkita. Sama koskee eduskunnalle annettavia kertomuksia koskevaa toista pykälää.
Presidentin päätöksentekoa koskevaa 58 pykälää ehdotetaan hallituksen esityksessä muutettavaksi siten, että toiseen momenttiin lisätään säännös asian palautumisen jälkeen tapahtuvasta presidentin päätöksenteosta. Säännöksen mukaan asian palautumisen jälkeen siitä päätettäisiin valtioneuvoston uuden ratkaisuehdotuksen mukaisesti, jos ehdotus vastaa eduskunnan ilmaisemaa kantaa asiassa, eikä asia koskisi lain vahvistamista, virkaan nimittämistä tai tehtävään määräämistä. Esityksen mukaan tällä muutoksella olisi vaikutus hallitustavan parlamentaaristen piirteiden vahvistamiseen, kun sidotaan valtioneuvoston ratkaisuehdotukseen perustuva presidentin päätöksenteko eduskunnan ja valtioneuvoston yhtenevään kantaan. Tämä tarkoittaisi yksittäisessä tapauksessa jopa valiokunnan kantaa. Tästä me sosialidemokraatit olemme eri mieltä. Mielestämme valiokunnan kanta ei voi riittää suorilla vaaleilla valitun presidentin kannan kaatamiseen. Hallituksen esityksessä jopa eduskunnan kanta on häilyvä käsite. Tässäkin asiassa haluaisimme nojata 93 pykälään, jossa korostetaan yhteistyötä yhteistoimintavelvoitteen muodossa. Esitämmekin, että pykälä muotoillaan niin, että selonteon käsittelyn jälkeen presidentti ratkaisee asian eduskunnan selonteon johdosta hyväksymän kannanoton mukaisesti, jos valtioneuvosto on tätä ehdottanut. Samoin esitämme, että myös sotilaallinen kriisinhallinta on syytä sisällyttää niihin asioihin, joihin selonteko säännöstä ei sovellettaisi.
Suomalaisessa parlamentarismissa yhteiskunnallisesti erittäin merkittäviä asioita ei saa jättää ratkaistavaksi valiokuntatasolla tai jopa salassa. Päätöksenteon perusteena ei myöskään tule käyttää eduskunnan aikaisemmin ilmaisemaa kantaa, vaan eduskunnan tulee voida arvioida tilannetta ajantasaisen tiedon perusteella, myös aiemmasta kannastaan poiketen. Jos tasavallan presidentti ja valtioneuvosto ovat eri mieltä tärkeästä asiasta, se tulee käsitellä poikkeuksetta avoimesti selontekomenettelyssä.
Mielestämme meillä ei ole tarvetta tehdä muutoksia vuonna 2000 voimaan tulleen perustuslain ulko- ja turvallisuuspoliittisiin linjauksiin, vaan parlamentarismia tulee vahvistaa nykyisen perustuslain toimivuuden arvioinnin pohjalta. Tästä on lausunut myös presidenttimme Tarja Halonen. Yhdyn presidenttimme mielipiteeseen, että on kummallista, että varsin nuorta perustuslakiamme halutaan nyt näin vahvasti muuttaa. Presidenttimme mukaan perustuslain tavoitteena on ollut kestävyys. Edellinen uudistus on ollut voimassa kymmenen vuotta ja koko tämän ajan on ollut sama istuva presidentti. Siitä katsottuna on erikoista, että muutosta lähdetään tekemään jo nyt. Täällä salissa on myös todettu, että hallituksen esityksellä halutaan selkiyttää ylimpien valtioelinten valtaa ja vastuuta. Kysyn edelleenkin, missä ovat nämä todelliset ongelmat? Valiokunnassa kuulemisten perusteella nykytilanne on täysin kestävä. Tällä asetelmalla pärjätään täysin hyvin. Vallanjakoon eduskunnan, valtioneuvoston ja presidentin välillä ei tarvita isoja muutoksia. Ei ole ongelmia. Ministeri Brax itse totesi myös, että nykylaki toimii hyvin.
Valtioneuvoston johtavaa roolia Suomen EU-politiikassa voidaan toki selkeyttää, mutta sen ei pitäisi tarkoittaa presidentin valtaoikeuksien karsimista. Myös Suomen Eu -jäsenyyden kirjaaminen tässä vaiheessa kummastuttaa. Sille ei ole välttämättömiä vaatimuksia. Suomen ulkopolitiikan johtamisessa sen sijaan on välttämätöntä, että presidentti ja parlamentille vastuunalainen hallitus tekevät tiivistä yhteistyötä. Pidämmekin myönteisenä, että tasavallan presidentin johtavaan asemaan ulkopolitiikassa ei komiteanmietinnössä esitetty muutoksia. Toimivallan jakoon hallituksen ja presidentin välillä sinällään ei tarvita perustuslain muutosta. Tämä kyllä toteutuu jo työmuotoja kehittämällä sekä tarkemmalla sääntelyllä valtioneuvostolaissa. Euroopan unionille sinänsä ei tule mielestämme kaikkea valtaa luovuttaa ja toivomme kaiken kaikkiaan, että tämä uudistus aikanaan voitaisiin hyväksyä valiokunnassa laajalla enemmistöllä.
Mielestämme meidän tulisi olla huolissamme ulkopolitiikan johtamisen tulevaisuudesta. Valtaa ei tässäkään asiassa ole hyvä keskittää yksiin käsiin. Presidentin ulkopoliittinen johtajuus on syytä säilyttää, mutta sisäpolitiikan puolella parlamentarismia tulee vahvistaa. Kahden lautasen tai tuolin ongelmaa ei ole, ellei sitä tehdä. Mikäli käsiteltävä asia Eurooppa-neuvostossa liittyy oleellisesti myös presidenttiin, tulee hänen jatkossakin kokouksiin osallistua. Esitämmekin, että pykälä 66 saa muodon: Pääministeri edustaa Suomea Eurooppa-neuvostossa ja valtion ylimmän johdon edustusta vaativissa Euroopan unionin muussa toiminnassa, ellei valtioneuvosto toisin päätä.
|
|
|